→ →       Main       Ratsut       Talli       Kasvatus       Toiminta


Dakota on nyt remontin ja muuton aikana innostunut lisäämään toimintaansa jonkin verran uusia ilmestyksiä ja tällä kertaa mukaan valittiin valmennukset. Valmennuksia tallilla pidetään silloin, kun sattuu huvittamaan. Ja mikäli Chaolta puhti loppuu, on tallille palkattu toinenkin valmentaja; isa-chi, joka myös pitää mielellään valmennuksia, varsinkin silloin, kun Chao omien hevostensa kanssa tahtoo valmentautumaan. Eihän sitä nyt itselleen voi valmennusta pitää, häviäisi pienikin järven hiven päästäni siinä vaiheessa.

Joten, yleensä valmennusryhmämme ovat pieniä, 3-6:n hengen ryhmiä. Valmennukset ovat yleensä myös avoimet kaikille, ainoina sääntöinä on, että ratsastajalla täytyy olla alla oma tai vuokrattu hevonen, hevosen sivuilta tulee löytyä edes jonkinlainen luonne ja hevosen on mentävä valmennuksen tason verran. (Esim. jos valmennus on Va B-tasoa tai 150cm-tasoa, et voi ilmoittautua mukaan He C tai 60cm hevosella, vaan hevosen koulutustaso täytyy olla vähintään saman verran, kuin valmennuksen tasokin on. Tietenkin se saa olla myös pidemmälle koulutettu, eli taso saa olla korkeampikin, mutta vähittäisvaatimus on sama kuin valmennuksissa.)

Ja valmennuslajitkin ovat taas maan ja taivaan välistä, vaikkakin yleisemmät ovat este- ja kouluvalmennukset. Toki myös kenttä-, askellaji-, ja valjakkovalmennuksia löytyy, mutta ne käyvät jo vähän harvinaisemmiksi.

Eli valmennukset siirtyivät mukaan Dakotan toimintaan kevät-kesällä 2008, eli ovat melkoisen ture juttu vielä meille ja sen takia otamme kaikenlaisia parannusehdotuksia vastaan, eli jos jotain jäi hampaankoloon, niin eikun vieraskirjaan suureen ääneen valittamaan, me kyllä kuuntelemme.

Valmennuskalenteri 2009

PVM LAJI HUOMIOITAVAA? KUTSU / KOMMENTIT
30.08.09 Koulu (~ Helppo B-A) Vain hoitajille KUTSU
- - - -


Vanhat valmennukset (2008, 11 kpl)

PVM LAJI HUOMIOITAVAA? KUTSU / KOMMENTIT
20.04.08 Esteet (80cm-90cm) valmentajana isa-chi Kommentit
26.07.08 Valjakko (noviisi) valmentajana isa-chi Kommentit
31.07.08 Esteet (~60cm-80cm) vain hoitajille Kommentit
01.10.08 Valjakko (vaativa) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Esteet (80cm) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Esteet (100cm) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Esteet (120cm) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Koulu (He B) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Koulu (He A) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Koulu (Va B) valmentajana isa-chi Kommentit
03.10.08 Koulu (Va A) valmentajana isa-chi Kommentit












Ulkoasun © Chao